Kotiinpaluu

Pietarinkirkon kupoli ikkunan takana on vaihtunut harmaaseen opiskelijalähiöön, kukkien tuoksu kosteaan multaan ja järvituuleen, porottava aurinko hyiseen tihkusateeseen. Istun yksiössäni kaukana tuosta sokeripalamaisesta renessanssihuvilasta kukkulan laella. Syön puuroa ja viimeinen lentokentältä mukaan tarttunut proseccopullo lepää jääkaapissa.

Viimeinen viikko Roomassa yllätti hektisyydellään. Yhtenä päivänä kävelimme Aurelianuksen muurit ympäri, pituudeksi laskettiin noin 24 km ja matka-ajaksi 8 tuntia, josta tosin kaksi tuntia kului lounaaseen ja lukuisa pieni hetki kahvi- ja jätsitaukoihin sekä muurimuseon tsekkaamiseen. Keskiviikkona lähdin ex tempore mukaan toverini järjestämälle Sabaudian-retkelle, jonka aikana ihmettelimme Mussolinin kuivattamille malariasoille rakennettua idyllikaupunkia, jonne fasistien persona non gratat oli aikanaan pakkoasutettu. Ehätimme myös Sabaudian rannalle Kirken kallion kylkeen, siellä merivesi oli lämmintä ja aperol spritz hyvää. Kaksi viimeistä arkipäivää vietimme seminaarissa kurssitutkielmien ympärillä. Lauantaina alkoi varaslähtö suomalaistumiseen saunaillan merkeissä ja sunnuntaina viimeisen lounaspitsan jälkeen olikin jo kuljettava ulos rautaportista viimeistä kertaa pitkään aikaan.

Roomasta muistoihini jäävät kivistävän koviksi mutta suloisiksi kiteiksi muunmuassa tulikärpäset orto botanicon puskissa noustessani yöllä Trasteverstä portaita ylöspäin, väräjävät laulut huvilan salongissa Italian allegorian katseen alla, proseccoiset auringonlaskut terassilla ja akateemiset inspiraation säikeet kirjastojen uumenissa. En tiedä, milloin tämä elämä heittää minut Roomaan ensi kerran. Mutta tällä hetkellä voin vain mauttomasti todeta, että grazie Roma - olen palannut Pohjoiseen sielultani kasvaneena ja ruumiiltani raihnaisempana. Juuri kuten pitääkin.

En tiedä vielä sitäkään, mikä tämän blogin kohtalo on; ehkä akateemisesta maailmasta löytyy vielä sanottavaa virke jos toinenkin, mutta nähtäväksi jää, onko tämä se medium johon ne suollan. Annan tämän kuitenkin olla vielä ainakin hetken pystyssä, vähintään siksi, että ehkä tämän retken muistot on hyvä pitää vielä jonkin aikaa esillä.

Pääskysestä ei päivääkään

Vähiin käy ennen kuin loppuu, maaliviiva häämöttää, TJ 6 ynnä muita karmaisevia kliseitä. Id est, täydellisen varkain on hiipinyt eteen se tosiasia, että viikon päästä tähän aikaan olen jo Suomessa.

Sitten viime päivitykseni elämä on ollut outoa tasapainottelua karkeloinnin, korukivien säihkyn, kuplajuoman ja klassisen musiikin sekä toisaalta ankaran naputtelun ja kirjansivujen ikiaikaisen musteentuoksun välillä. Instituutti täytti pyöreitä, kuulimme inspiroivia seminaariesitelmiä humanismin asemasta muiden tieteenalojen joukossa tässä kiristyvien tulosvaatimusten kurjassa maailmassa, ja söimme nelituntisen kaavan kautta. Juhlien perään hiipikin vappu, minkä ohjelmaan kuului perinteinen garibaldino finlandesen lakitusseremonia Lanten porttien edessä meidän kurssilaisten toimesta ja paikallisissa suurta häkellystä herättänyt vappupiknik - koska suomalainen ylioppilaslakki nyt on muotokieleltään mitä on, jokuseen "Marines?"-kysymykseen sai vastata ja kameraan vilkuttaa.

Tutkielmien jättämispäivä oli eilen, mikä on merkinnyt viime päivinä myös punervasilmäisten humanistinplanttujen joukkovaelluksia ja myöhäisistuntoja kirjaston pöytien ääreen. Loppuviikosta käsittelemme tutkimustyömme annin seminaarissa, ja sitä ennen aika oikeastaan on pyhitetty tämänkertaisten hyvästien jättämiselle Urbsille. Eilen tutkielmasta irti päästettyäni kävin itse Frida Kahlo -näyttelyssä ja jäätelöllä. Huomenna tiedossa on varsinainen voimainkoitos, vaellus Aurelianuksen muurien ympäri. Perimätiedon mukaan matkaa kertyy 28 kilometriä ja aikaa taukoineen kulunee 8-10 tuntia. Raportoin retken tulokset tuonnempana.

Lanten arki muuten jatkuu kuin täältä ei koskaan lähdössä olisikaan; elämä on inspiroivia persoonia ja mainiota parsaa keittiönpöydän ääressä, oven taakse ilmestyviä champagnepulloja, auringonlaskuja kaupungin yllä ja yhä vain uusien, loistavien pasta carbonara -paikkojen löytämistä.

Kas tältä näytti vappuaattona Herman, polleana ja lätsä tiiviisti kiehkuroidensa kruununa.