En ole kyseisen yhtyeen suuri fani, mutta kun kuuntelin tämän kappaleen kesällä, toi se välittömästi mieleeni tunnelman, joka rintakehääni vyöryi viime keväänä istuessani punaviinilasillisen kera Lanten pihalla. Kun tähtitaivas kaartui minun ja Rooman ylle, ja itse kaupunki kuhisi allani monumentteineen vuorten sylissä. Tällaiset muistikuvat ovat nyt omiaan lietsomaan matkatäpinää. Jotkin rakkauslaulut tässä maailmassa voisivat ihan hyvin kertoa ihmisen ja kaupungin välisistä kaipaussuhteista siinä missä ihmistenvälisistäkin.
Lähtötunnelmiin on osaltaan orientoinut myös HBO:n mainion ja aivan liian lyhyen elämän eläneen Rooma-sarjan uusintakatselu pitkästä aikaa. Yksityskohtien rikkaus ja historiallinen osuvuus (juonessa otettuja vaihtoehtohistoriallisia what if -kikkailunvapauksia lukuunottamatta) jaksavat siinä sarjassa riemastuttaa edelleen, ja yhä vain silmä osuu aina johonkin uuteen, jota ei enää joko muista tai jota ei vain viime kerralla hoksannut äimistellä. Esimerkkinä tällaisista havainnoista annettakoon valtava ruukkukasa, joka joissain Aventinus-kohtauksissa vilahtaa taustalla, ja joka epäilemättä on kovaa kyytiä muovautumassa Testaccio-kukkulaksi...
Kurssin tiimoilta on tullut myös uutta, adrenaliinineritystäni kummasti kutkuttelevaa sähköpostia. Olen tehnyt matkan eteen vallan hankintojakin, sillä olen viimein ostanut kunnolliset patikointikengät - vaikka kävelen arjessanikin paljon, eivät varpaani silti kestä tavallisilla lenkkareilla taapertelua mustumatta, mikä tuli kivuliaasti testattua kenttäolosuhteissa viime keväänä. Vahingosta (ja vasta puoli vuotta matkan jälkeen kynnen alta uloskasvaneista verihyhmistä) viisastuneena lähden tällä kertaa ekspertin jalkinein koitokseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti