" Leikki se o jos leipä loppuu, mut se on tuska jos tupakki."

Karnevaaliaika on Euroopassa käsillä. Lauantaina - joka muuten myös on antiikin roomalaisten uusivuosi - täällä Roomassa järjestetään iso kulkue, jota varmaankin menemme pällistelemään. Jo näinä parina viikkona  on saattanut tarkkasilmäinen kulkija havaita, että kadut ovat harvinaisen täynnä serpentiiniä ja kaikilla vastaantulevilla lapsilla on hienot naamiaisasut yllään. Ilmeisesti lapsille on siis sallittu juhlahumuun varaslähtö. 

Renessanssihuvilan langaton verkko on viime aikoina taajaan kaatuillut, mutta neuvokas kurssitoverini korjasi sen eilen kokistölkillä. Toivon mukaan pitemmiltä hiljaisuuksilta täällä blogissa siis jatkossakin vältytään. Kuvien lisääminen on vähän riskaabelimpaa.

Maanantaina kävimme Palatium-kukkulalla Forum Romanumin laidalla, vilkaisemassa taas jotakin uutta: Bagni di Livia ja Casa dei Grifi -nimiä kantavia komeiden asuintalojen maanalaisia jäänteitä, jotka normaalisti ovat yleisöltä suljettuja. Oli vapisuttavaa (siis muutenkin kuin tuffikaivannon hyisenkostean ilman vuoksi) seistä muinaisessa ruokailuhuoneessa, jota ympäröivät kaksi sievää nymphaeumia, joista toisessa oli vielä jäljellä sirot pienet portaat suihkulähdeasetelmaa varten. Veden saattoi liki kuulla liplattavan, ja säilyneiden marmori- ja seinämaalausfragmenttien alla oli helppo kuvitella, millaisia Palatium-kukkulan antiikinaikaiset huikeat luksuskodit olivat loistonsa päivinä mahtaneet olla.

Eilen jalkauduimme Rooman laitakaupungille keskiaikamuseoon ja eukalyptuspuistaan (ja -likööristään) tunnettuun luostariin, jossa pyhän Paavalin miekalla irtileikattu pää legendan mukaan pompahteli maassa kolme kertaa lähteitä muodostaen. Häkellyttävä kokemus oli myös noita kahta kohdetta ympäröivä EUR, tuo fasismia ylistäväksi monumentiksi suunniteltu ihannekaupunki, jota oli ollut tarkoitus esitellä maailmannäyttelyssä vuonna 1942.

Eilen saimme myös tutkielmanaiheemme, joten akateeminen työskentely ja matka kohti tieteellisen kurssin ylintä päämäärää ovat saaneet lähtölaukauksensa. Allekirjoittanut pääsee tämän kevään aikana uppoutumaan perinteiseen ikonografiseen tutkimukseen ajan personifikaatioiden ihmettelyn myötä. Aihe oli juuri sitä mitä toivoinkin, joten alku on ainakin lupaava.

Tämän viikon perjantaina päästään karkaamaan jo vähän pitemmällekin Roomasta. Tänä vuonna Kalevalanpäivä kuluu Etruriassa seikkaillen, kohteina Vulci ja Tarquinia. Etruskien kulttuuriin viehättyneenä ihmislapsena odotan tuota retkeä kovin.

Eilisiltana oivalsin jälleen myös, että tämä huvila on niitä harvoja paikkoja maailmassa, joissa illalla punaviinilasin ääressä joku tovereistasi voi yhtäkkiä puhjeta resitoimaan Iliaan seitsemää ensimmäistä säettä klassiseksi kreikaksi.

Pini altae sunt

Yksi viikko takana, yksitoista jäljellä. Ensimmäiset seitsemän päivää maassa ovat sisältäneet Sanremon kuuluisien laulukilpailujen kisastudiota (jos, armas lukija, pidät Euroviisuja itseääntoistavina kitsch-bakkanaaleina, älä edes sylkäise tähän euroviisuja alunperin innoittaneeseen kisaan päin), museoita, vähän lisää kodiksi asettumista ja jopa J. Karjalaista kynttilänvalossa, kun baari, jonka nimestä muistan vain loppuosan "cinque", pasahti mustaksi sähkökatkossa - paikan vessat muuttuivat pimeydessä suoranaiseksi labyrintiksi, jonka lukottomia ovia oli kohtalainen haaste pidellä kiinni paikallisilta minotauroksilta suojautuakseen.

Ensimmäiset kurssin vierailukohteet ovat sisältäneet paljon tuttuja paikkoja viime visiitiltä. S. Maria Maggiore, tärkein Neitsyelle omistetuista palvontapaikoista täällä, väläytti allekirjoittaneelle uusia kasvoja kun kävimme äimäämässä kirkon alakerrassa esiin kaivettua antiikinaikaista taloa, jonka seinässä oli valtavan maanviljelyskalenterin fragmentteja (vain syyskuu oli hyvin säilynyt). Itseäni viehätti suuresti myös ko. rakennukseen kuuluva tavernanraunio, jonka seinistä oli löydetty kaikenmoisia raapustuksia gladiaattorihahmoista maagisiin sator-neliöihin. Kalentereita ja ajan sekä ikuisuuden kuvauksia on metsästetty myös Palazzo Massimossa, Capitoliumin museoissa ja Hadrianuksen mausoleumissa. Akateemisen vapaa-ajan puolella olen tutustunut ensi kertaa koskaan ajan ja aikakäsitysten filosofiaan, käynyt Villa Pamphiliaa ympäröivässä puistossa makaamassa pinjojen katveessa, nauttinut tovereideni sivistyneestä seurasta, proseccosta ja ihmetellyt olemisen sietämätöntä keveyttä. Eilen hyvä yritys mennä impressionistista taidetta ihailemaan kaatui museon ovella luikertelevaan päättömään jonoon, mutta vaihtui luontevasti auringonlaskun ihailuun Borghesen puiston kulmilta ja pieneen ns. pakolliseen turistikävelyyn Espanjalaisten portaiden kautta Largo Argentinalle ja palapizzalle, mistä askel vei takaisin kotiin Gianicolo-kukkulan huipulle.

Rooman äänimaailma on hyvin erilainen verrattuna tuntemiini Suomeen ja Prahaan. Jopa ajoneuvot täällä tuntuvat käyttäytyvän samalla temperamentilla kuin ihmiset niiden kyydissä. Kun kirkonkellot alkavat ympäri kaupunkia samoilla kellonlyömillä soida, ne eivät vain soi, vaan ne pauhaavat. Lanten naapurissa pyörivän paavin puhekin kaikui tänään puoliltapäivin varsin kauas.

Asioita, joihin varsin nopeasti huomaan tottuneeni: 1. myöhäinen ruokailuaika 2. kahvikulttuurin ylivertaisuus, johon kaltaiseni teenjuojan on vain alistuttava - kahvion listalla on helposti 15 edullista ja kahvinjuojan suussa ilmeisen makoisaa kahvityyppiä, joiden hännänhuippuna killuu tasan yksi "tee", joka sekin kamomillaa. 3. voita ei enää juuri käytä, koska oliiviöljyhän sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. 

Visuaalinen etsintätehtävä Capitolium-kukkulan laelta: bongaa Villa Lante.

(Otsikko on lainausta lukion latinan oppikirjan ensi luvusta, huikeasta ensikosketuksestani tähän sivistyneeseen kieleen.)

S.P.Q.R

Matkani alkoi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 02:00 öljynmustassa sateessa. Bussi kiikutti minut Helsinki-Vantaalle, mistä lentokone nousi kohti etelää. Kun loputtomalta tuntuneen matkan päätteeksi tilataksi pudotti minut ja kurssitoverini Villa Lanten eteen, kajahti perinteinen kello kahdentoista tykinlaukaus Garibaldin aukiolta juuri parahiksi, kuin ikuisen kaupungin tervetulotoivotuksena tuhlaajapojilleen ja -tyttärilleen, jotka olivat nyt palanneet jälleen kotiin. Tuosta hetkestä kolmisen tuntia eteenpäin, ja olimme jo valinneet kurssikirjallisuutta, käyneet Calistossa, lounaalla ja kaupassa. Ikuiselta ja onnellisen unenomaiselta tuntunut vuorokausi jatkui pitkälle iltaan tervetuliaisillallisen merkeissä - söin pienen elämäni parasta karitsaa, joskin yleisen konsensuksen mukaan paikan tiramisut vaikuttivat epäilyttävän improvisoiduilta.

Vajaassa vuodessa Rooma ei ole muuttunut, mutta erona viime visiittiini Lanten pihan lehvämajan oksat eivät vielä lehdi, unikot eivät kuki tienvarsilla ja Trasteveren kaduilta puuttuvat vielä kiertelevät ruusukauppiaat. Talvi on täällä silti mitä ilmeisimmin taittumassa kevääksi - vaikka paikalliset kulkevat toppatakeissaan, käyvät noin 20 celsiuksen lämpö, vihreällä nurmella helottavat voikukat ja siitepölymäisen makea tuoksu ilmassa pohjoisen lapselle jo täysin kevätkesästä.

Tieteellisen kurssin teemana on tällä kertaa ajantutkimus, ja tänään oli ensimmäinen seminaarimme aiheesta. Tällaista akateemisen elämän ja työskentelyn pitäisi aina olla; hyvää ruokaa, rauhaa, samanmielistä seuraa, ja materiaalin lukemista chiantilasi kädessä ikuisen kaupungin silhuetin yllä, joiden jälkeen voi käpertyä omaan sänkyyn renessanssihuvilan seinien sisällä. Järki sanoo, että arki iskee joskus vielä nilkkaan, mutta äsken teetä Lanten terassilla juodessani ja tätä tekstiä hahmotellessani mieleeni juolahti ajatus: jos tähän näköalaankaan ei koskaan väsy, niin entäpä jos arki Lantessakaan ei koskaan ala tuntua täysin arjelta?

Noh, akateemisesta arjesta lantelaisittain kuullaan vielä tulevaisuudessa lisää. Tänään vilkaisimme jo keväämme alustavaa ohjelmaa, ja huomenna päästään jo kohdetutustumisten makuun kun päivä alkaa Santa Maria Maggiorella.

Scientia est potentia!

Kökkö kuvauskulma todistaa tässä otoksessa sanonnan kuvan kyvystä kertoa enemmän kuin tuhat sanaa kokolailla tuulesta temmatuksi, mutta uskokaa pois, tuolla kaiteen takana alamäessä Rooma köllöttelee.

Lähdön kynnyksellä

H-hetki on yhtäkkiä valunut vain noin 36 tunnin päähän. Silloin yöbussi kiikuttaa vanhaan nahkatakkiin kääriytyneen matkaajan lentokentälle ja seikkailu, jota tähän asti on täällä blogissakin vain esitunnelmoitu, voi alkaa. Strix on ollut lähtökiireiden vuoksi pelottavan hiljaa sitten viimenäkemän, mutta tästä merkinnästä eteenpäin huhuilua pitäisi alkaa kantautua huomattavan paljon useammin.

Viimeiset viikot ennen lähtöä ovat siis kuluneet kuten sopikin odottaa - hallitussa kaaoksessa. Viimeisten neuropsykologian esseiden parissa, vielä vähän gradutuloksia ja bootstrapping-metodia ihmetellen, joutessani myös paapoessani ranteita joilla otin koko elinpainoni vastaan rojahtaessani kärsälleni jäisessä mäessä viikko sitten. Saunassakin olen istunut - usein ulkomailla pitempiä aikoja oleillessani olen havainnut, että pienessä pimeässä kopissa hikoilua tulee kumman nopeasti ikävä. Nyt lattialla lepää myös valtava musta jätesäkki, muistona eilisen läksiäisjuhlamista. Matkalaukkukin odottaa loppuunpakkaamistaan. Nyt siellä on vasta kengät ja iltapuku.

Sääennuste lupaa ensi viikolle Roomaan noin +20 celsiusta ja aurinkoa. Olo on epätodellinen, mutta niin sen ennen suurta matkaa kuuluu ollakin.

P.S. Onnellista Lupercaliaa! Lupercalia oli antiikin maailmassa noin 13.-15.2. vietetty juhla, jota leimasivat susipapit, vuohen uhraaminen ja naisten ruoskiminen hedelmällisyyden säilyttämiseksi.

P.P.S. Vielä muutama tunnelmakuva viime kevään Rooman-retkeltäni lähtöä siivittämään. Seuraavan kerran kuulette minusta näistä maisemista käsin.

Villa Lanten loggiassa

Vaitonaisena virtaava Tiber

Forum Romanum