Pini altae sunt

Yksi viikko takana, yksitoista jäljellä. Ensimmäiset seitsemän päivää maassa ovat sisältäneet Sanremon kuuluisien laulukilpailujen kisastudiota (jos, armas lukija, pidät Euroviisuja itseääntoistavina kitsch-bakkanaaleina, älä edes sylkäise tähän euroviisuja alunperin innoittaneeseen kisaan päin), museoita, vähän lisää kodiksi asettumista ja jopa J. Karjalaista kynttilänvalossa, kun baari, jonka nimestä muistan vain loppuosan "cinque", pasahti mustaksi sähkökatkossa - paikan vessat muuttuivat pimeydessä suoranaiseksi labyrintiksi, jonka lukottomia ovia oli kohtalainen haaste pidellä kiinni paikallisilta minotauroksilta suojautuakseen.

Ensimmäiset kurssin vierailukohteet ovat sisältäneet paljon tuttuja paikkoja viime visiitiltä. S. Maria Maggiore, tärkein Neitsyelle omistetuista palvontapaikoista täällä, väläytti allekirjoittaneelle uusia kasvoja kun kävimme äimäämässä kirkon alakerrassa esiin kaivettua antiikinaikaista taloa, jonka seinässä oli valtavan maanviljelyskalenterin fragmentteja (vain syyskuu oli hyvin säilynyt). Itseäni viehätti suuresti myös ko. rakennukseen kuuluva tavernanraunio, jonka seinistä oli löydetty kaikenmoisia raapustuksia gladiaattorihahmoista maagisiin sator-neliöihin. Kalentereita ja ajan sekä ikuisuuden kuvauksia on metsästetty myös Palazzo Massimossa, Capitoliumin museoissa ja Hadrianuksen mausoleumissa. Akateemisen vapaa-ajan puolella olen tutustunut ensi kertaa koskaan ajan ja aikakäsitysten filosofiaan, käynyt Villa Pamphiliaa ympäröivässä puistossa makaamassa pinjojen katveessa, nauttinut tovereideni sivistyneestä seurasta, proseccosta ja ihmetellyt olemisen sietämätöntä keveyttä. Eilen hyvä yritys mennä impressionistista taidetta ihailemaan kaatui museon ovella luikertelevaan päättömään jonoon, mutta vaihtui luontevasti auringonlaskun ihailuun Borghesen puiston kulmilta ja pieneen ns. pakolliseen turistikävelyyn Espanjalaisten portaiden kautta Largo Argentinalle ja palapizzalle, mistä askel vei takaisin kotiin Gianicolo-kukkulan huipulle.

Rooman äänimaailma on hyvin erilainen verrattuna tuntemiini Suomeen ja Prahaan. Jopa ajoneuvot täällä tuntuvat käyttäytyvän samalla temperamentilla kuin ihmiset niiden kyydissä. Kun kirkonkellot alkavat ympäri kaupunkia samoilla kellonlyömillä soida, ne eivät vain soi, vaan ne pauhaavat. Lanten naapurissa pyörivän paavin puhekin kaikui tänään puoliltapäivin varsin kauas.

Asioita, joihin varsin nopeasti huomaan tottuneeni: 1. myöhäinen ruokailuaika 2. kahvikulttuurin ylivertaisuus, johon kaltaiseni teenjuojan on vain alistuttava - kahvion listalla on helposti 15 edullista ja kahvinjuojan suussa ilmeisen makoisaa kahvityyppiä, joiden hännänhuippuna killuu tasan yksi "tee", joka sekin kamomillaa. 3. voita ei enää juuri käytä, koska oliiviöljyhän sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. 

Visuaalinen etsintätehtävä Capitolium-kukkulan laelta: bongaa Villa Lante.

(Otsikko on lainausta lukion latinan oppikirjan ensi luvusta, huikeasta ensikosketuksestani tähän sivistyneeseen kieleen.)