Campania & Equinox

Retkikuntamme selvisi kunnialla kolmen päivän Campanian-valloituksestaan. Nyt olemme nähneet kaakelikaupunki Vietrin, huikaisevan sievän Amalfin, Greta Garbon lemmelomapiilopaikkana toimineen Ravellon sekä Minorin villanjäänteineen. Tie vei myös Vesuviuksen kupeeseen, ensin menestyksekkäästi Herculaneumiin jossa meidät päästettiin suurena suosionosoituksena jopa tallustelemaan niinkutsutun papyrushuvilan mosaiikeille, ja sitten vähemmän menestyksekkäästi itse tulivuorelle - emoaluksen moottoriparan hoosiannaa huutamaan saanut ylämäkiajelu sai palkinnokseen rujolta custodelta tylyn ilmoituksen, että olimme saapunet portille kymmenen minuuttia myöhässä. Tästä lannistuneena ajelimme Stabiaeen, missä sentään pääsimme näkemään vielä yhden auringonlaskun kultaaman antiikinaikaisen villan. Viimeisenä päivänä paluumatkalla näimme Sperlongassa Tiberiuksen huvilan ja siihen kuuluneen kolossaalisia veistoksia pursunneen groton, Terracinassa kaupungin yllä kohonneen upean Iuppiterin (joskin nykyteoriat kannattavat enemmän Venusta) temppelin jäänteet ja Fossanovassa luostarin, jonka kirkko edusti riisutussa sistersiläisgotiikassaan paitsi goottilaisittain harvemmin näkemääni tyyliä, myös Italian mittakaavassa pienimuotoista anomaliaa, koska goottilaista arkkitehtuuria ei täällä juuri näe. Majapaikkamme piskuisessa Raiton kylässä vuorten sylissä merkitsi kylmänkosteita öitä ja takapihalla hökeltävien muulien ja kukkojen tuottamia tervehenkisen maalaiselämän ääniä, mutta myös omituista vuoristopuron solinan siivittämää hiljaisuutta ja usvaverhon revetessä kirkkaampia tähtikuvioita kuin mitä Rooman valosaasteessa on ollut mahdollista nähdä.

Sinulle, suomalainen, joka tätä luet, voi olla vaikeaa käsittää, millaista on kierrellä maassa, jossa pikkukylissä lepäilee kotitalojen pihoilla tai kaupunkien keskustoissa entisillä rakennustyömailla valtavien antiikinaikaisten rakennuskompleksien, temppeleiden, kotitalojen, hautojen ja Rooman eliitin luksushuviloiden jäänteitä, jotkut jopa vielä valtaisan hyvinsäilyneinä, kuin niiden maalattujen kattojen alla olisi kävelty toganliepeet liehuen viimeksi eilen tai korkeintaan vasta muutama vuosi sitten. Sen kokeminen elävässä elämässä on vielä ihmeellisempää kuin kirjansivuilta luettuna ja omalla aivokuorella kuviteltuna.

Eilinen kevätpäiväntasaus merkitsi paitsi sitä, että ilmeisen orjallisesti kalenterin eivätkä säätilojen mukaan elävät natiivitkin luopuivat viimein untuvatakeistaan, myös sitä, että Panthenonilla todistettiin kuuluisaa valospektaakkelia. Pantheonin kupolin oculuksesta sisäänosuvien valonsäteiden saloista liikkuu maailmalla useita teorioita; tiedetään, että mm. kevätpäiväntasauksena auringonvalo osuu sisääntuloaukon yläpuolelle, ja Rooman syntymäpäivänä 21.4. se osuu itse ko. aukkoon. Teorioista kenties tunnetuimman mukaan valo olisi muinoin jompanakumpana näistä tärkeistä päivistä osunut Augustusta esittävään veistokseen, kenties siten että sisääntulon yllä oli peili, josta valo heijastui sisätiloissa oikeaan kohteeseen. On myös ehdotettu ajatuksena olleen, että valtakunnan syntymäpäivänä valo osuisi keskipäivän hetkellä temppeliin sisälleastuvaan keisariin, näin korostaen hänen jumalallista statustaan.

No, tältä se joka tapauksessa eilen näytti:

Internetpoloiselle kuvien lataaminen tuottaa jälleen sensorttista kamppailua, että ehkä reissukuvien tiimoilta on palattava asiaan jahka olen uhrannut pari sikaa Merkuriuksen alttarilla. Tässä nyt kuitenkin yksi, toivon mukaan edes hiukan Campanian rannikon kauneuden luonnetta avaava utuinen otos Ravellon Villa Rufololta napattuna.